Taas on yksi savotta saatu päätökseen, kun tyhjensimme talon. Meillä oli kauppojen jälkeen vain viikko aikaa saada kaikki tavarat sieltä pois ja sitä olikin vielä melko paljon, joten piti käydä nopeasti läpi mitä heitetään pois, mitä myydään ja mitä säästetään. Nykyisessä asunnossamme ei ole varastotilaa yhtään, ei sisällä eikä ulkona, joten jouduimme vuokraamaan väliaikaisen varaston. Voi sitten käydä kaikki läpi yksitellen ja vuokrata varastoa niin kauan kun on tarvetta. Mitä nopeammin saadaan myös varasto tyhjäksi, sen parempi, maksaahan sekin.

Ostajat aloittivat remontoinnin jo vähän ennen aikoja, vaikka meillä oli hallintaoikeus viime perjantaihin saakka. Ymmärrän, että on kiire aloittaa remontti kun kesäkuussa pitäisi muuttaa sisälle, mutta olisin silti toivonut, että saisimme käydä rauhassa tavaramme läpi kuten sovimme. Asiallista olisi tietysti ollut, jos meiltä olisi edes kysytty, onko ok aloittaa remontti, eikä vain ilmoittaa siitä jälkikäteen. Annoin asiasta palautetta ja se käsiteltiin, joten samapa se. Nyt on kuitenkin talo tyhjennetty, eikä sinne tarvitse enää palata, ellei sitten mennä katsomaan miten uusien asukkaiden remontti on edennyt.

Itselläni ei ole enää ollenkaan positiivisia tunteita taloa kohtaan, päinvastoin. Halusin siitä vaan eroon. Miehelle tuli taloa hieman ikävä. Ehkä syy on osittain siinä, kun itse oireilin fyysisesti ja olin talon takia kipeänä, kun mies ei reagoinut millään tavoin. Olemme sen takia joutuneet vääntämään tavaroiden säilyttämisestäkin vähän väliä, mutta viimein taitaa mieskin ymmärtää, ettei kaikkia tavaroita vaan voi säilyttää, vaikka kuinka haluaisi. Itse olen käynyt jokaisen tavaran yksitellen läpi, oli sitten kyse paperinpalasta tai kynästä. Haluan nähdä omin silmin mistä luovun. Se on osa tätä prosessia.

Luopumisen tuskaa on meillä molemmilla, eikä se aina ole euroista kyse, vaan muistoista. Eräskin hirvipehmolelu nimeltään Muusi, on aina muistuttanut meidän suhteen alkutaipaleesta. Taidettiin voittaa se jostain Linnanmäen muutaman euron pelistä. Siihen, jo pariin kertaan parsittuun pehmoon, liittyy paljon hyviä muistoja. Oli surkeaa nähdä kun se lentää roskiin, kuten moni muukin rakas juttu. Tiukkaa tekee tietysti arvokkaat jutut, joihin on enemmän sijoitettu, kuten lastenvaunut. Oli tarkoitus säästää kaikki vauvatarvikkeet tulevaisuutta varten, mutta nytpä nekin pitää heivata. Vauvanvaatteet pyörii tällä hetkellä 90 asteessa ja katsotaan miten niiden käy. Edit. Roskiin päätyivät kaikki :(

Eteenpäin tässä kuitenkin mennään. Kieltämättä on hieman haikea ja surullinen olo, vaikka toivottuja ja hyviä asioita on tapahtunut. Jotenkin on silti tyhjä olo. Nyt ollaan taas lähtöpisteessä, joka turhauttaa, mutta samalla edessä on paljon uusia mahdollisuuksia, joita kohti pitää vaan uskaltaa mennä. Suunnitelmia sekä varovaisia haaveita toki on, mutta jostain syystä kaikki vähän pelottaa. Tulee mietittyä paljonkin, mitä sitä kannattaa seuraavaksi tehdä. Haluan valita varmaa ja turvallista, karttaa tällä kertaa riskejä.

Haave oman kodin rakennuttamisesta elää vahvana, mutta sen aika ei ole vielä. Vaadin tontilta paljon ja sen pitää olla kutakuinkin täydellinen. Itselleni on älyttömän tärkeää mitä ikkunoista näkyy ja minkälainen on asuinalue. Tarvitsen ympärille tilaa, luontoa, metsää ja merta. Sellaiset maisemat on tavoitteena, mutta nyt täytyy valita jotain muuta. Edellisessä postauksessa kerroin, että saatamme tehdä tarjouksen vuokrakodistamme. Emme ole vielä tarjonneet mitään, kun vuokranantajat ovat reissun päällä, mutta ehkäpä ensi viikolla. Olemme pohtineet monia muitakin vaihtoehtoja, mutta toistaiseksi tämä on ollut paras tähän hetkeen. Mielummin sitä omistaa asunnon, kuin on vuokralla. Sillä tavoin saa kerrytettyä pääomaa tulevaisuutta varten.