Kiitos ihan älyttömästi kaikista viesteistä ja onnitteluista liittyen tonttiin sekä tulevaan rakennusprojektiin. On ollut ihana kuulla, miten monella tämä on herättänyt ajatuksia omien asumisunelmien toteuttamisesta. Olen tosi otettu, jos tämä inspiroi, rohkaisee tai antaa uskoa siihen, että omat unelmat voivat oikeasti toteutua. Niitä kohti vaan rohkeasti.

En voisi olla tyytyväisempi, että lähden tähän projektiin nimenomaan yksin. Tottakai kauhistuttaa ja pelottaa miten tulen pärjäämään taloudellisesti, kun ei ole toista aikuista maksamassa kuluja, mutta eipä ole siinä myöskään arvostelemassa tai piikittelemässä. Olen täysin vapaa kaikesta tuosta. Voin tehdä itse jokaisen päätöksen, valita juuri ne asiat jotka haluan ja suunnitella sen näköistä kuin itse haluan. Ei tarvitse tehdä kompromisseja ainakaan sen suhteen, että toinen on asioista eri mieltä.

Olen tehnyt useamman asuntoprojektin puolison kanssa ja ne ovat olleet tosi hauskoja. Yhdessä tekeminen on kivaa, ainakin niin pitkään, kun se on kivaa. Niin.

Kaiken sen kivan rinnalla olen saanut kuulla, miten missään ei ole mitään järkeä, aivan turhaan laittaa paikkoja kuntoon, aivan turhaan viimeistelee ja korjailee, aivan turhaan parantaa kokonaisuutta, toimintoja ja estetiikkaa. Laittaa nyt sellaiseen aikaa ja rahaa. Miksei voi vaan tyytyä siihen miten asiat on. Voisinko lopettaa jatkuvan unelmoinnin ja haaveilun. Todella typerää ja idioottimaista. Ärsyttävää. Muut kärsii. Tällaista kommenttia olen saanut, enkä pelkästään omalta puolisolta. Ääni kellossa on muuttunut heti, kun tieto myyntihinnasta on tullut. Yhtäkkiä kaikessa onkin järkeä.

Joten voitte vaan kuvitella, miten vapautunut olo on, ettei tuollaista enää tarvitse kuunnella. On aivan ihanaa, että ympärilläni on nyt sellaisia ihmisiä, jotka ovat aidosti onnellisia puolestani.

Tärkeintä on tietysti se, että oma perhe on tukemassa. Omat vanhempani ovat itse joskus rakentaneet omakotitalon, kuten myös siskoni. Meillä kaikilla on erittäin vahva kiinnostus rakentamiseen, arkkitehtuuriin, sisustamiseen, suunnitteluun sekä itse tekemiseen. Voisimme puhua loputtomasti näistä aiheista. Ystäväpiiristäni löytyy myös paljon samanhenkistä porukkaa. Jaamme ideoita, kysymme vinkkejä, haaveilemme yhdessä ja kannustamme toisiamme unelmien toteuttamisessa. Olen tosi onnekas heistä kaikista.

Suunnitelmat talon suhteen ovat edenneet, parhaillaan selvitän eri toteutustapoja, mikä on mahdollista, mikä kustantaa mitenkin paljon ja ketä kaikkia osaajia tarvitsen projektin toteuttamiseen. Näyttää vahvasti siltä, etten ota valmista talopakettia, koska haluan vaikuttaa niin moneen asiaan koko projektin ajan. Tämä voi olla myös keino pitää kustannukset kohtuullisina, kun kilpailutan itse eri urakkavaiheet sekä materiaalit.

Tottakai olen huolissani, miten rahani riittävät rakennusprojektiin. Työtilanne on ollut pitkään epävarma, mutta sitä se on ollut oikeastaan aina. Siis niin kauan, kun olen työelämässä ylipäätään ollut. Olin sitten palkkatöissä tai yrittäjä, aina on turbulenssia. Vaikka pyrin pitämään elämäni tasapainossa, haluan jatkuvasti uusia haasteita, jännitystä ja seikkailuja. Haluan tuntea eläväni, mennä sitä kohti, johon minulla on aitoa paloa ja intohimoa.

Vai pitäisikö jäädä odottamaan parempia aikoja? Entä jos niitä ei koskaan tule? Annanko unelmani valua edestäni, vain sen takia, että kaikki on epävarmaa?

Suurin riski elämässäni on olla ottamatta riskejä. En halua elää elämääni niin, että jonain päivänä havahdun unelmien toteuttamisen olevan liian myöhäistä. Tajuta, etten koskaan edes yrittänyt, uskaltanut tai viitsinyt.

Pelko onkin usein pahin vastus. Joskus se meinaa pitää otteessaan todella tiukasti, mutta kun pelosta huolimatta vaan tekee ja toimii, pelko vähitellen väistyy. Pitää tavoitteet vahvasti mielessä ja jatkaa eteenpäin, askel kerrallaan. Harvoin hyppään asioihin suinpäin. Saatan tehdä hyvin pitkään vertailuja, laskelmia ja kartoituksia. Laitan puntariin tunteet ja järjen. Vaikea sanoa kumpi lopulta voittaa, koska molemmilla on oma iso roolinsa.

Ei meistä kaikki uskaltaisi lähteä rakennusprojektiin yksin, eikä varmasti edes haluaisi. Minäpä haluan. Haluan sitä aivan helvetin paljon. Riittääkö rahani, onko tarpeeksi töitä? En tiedä. Toki minulla on jo jonkinlainen pääoma kertynyt, en aloita täysin nollasta. Ja tiedän kyllä varsin hyvin, miten pankit suhtautuvat minuun. Olen nainen, yrittäjä, sinkku, pienituloinen ja minulla on kaksi elätettävää lasta. Siinä on semmoinen värisuora, joka pankkien silmissä näyttää todella huonolta. En anna tämän haitata, vaan jatkan silti. Asiat järjestyy, kun ne järjestetään.

Minulla on unelmia ja tavoitteita, joten niitä kohti menen. Kun itsellä on visio, tavoite ja päämäärä, joihin lopulta pääsee monien mutkien kautta, sitä tunnetta ei korvaa yhtään mikään muu. Se ylpeyden tunne omasta itsestä ja omasta tekemisestä on todella palkitsevaa.

On tosi jännittävää lähteä toteuttamaan omaa unelmaa – omaa taloa omien toiveiden mukaan. Kiitos vielä tosi paljon myötäelämisestä! Se merkitsee niin paljon. Kokoan ideoita ja suunnitelmia tänne blogiin, jaan edistymistä ja tietty paljon valokuvia prosessista. Vaikea sanoa aikataulua vielä tässä kohtaa, kun kaikki on niin alussa. Mutta neuvottelut ovat alkaneet ja huomenna tapaan mahdollisen pääurakoitsijan. Tosi hyvä fiilis kaikesta, että välillä sitä ihan herkistyy.

Kokosin tähän postaukseen muutamia kuvia kohteista, jotka inspiroi valtavasti. Erittäin hienoa minimalistista arkkitehtuuria, rohkeaa materiaalien vuoropuhelua ja muotoja, jotka ovat kuin taideteoksia. Näitä tarjoilee australialaiset arkkitehtitoimistot Adam Kane Architects ja De Natris Architecture, kameran takana taitava Timothy Kaye.