Avauduin aiemmassa postauksessa taloudellisesta epävarmuudesta, joka oli piinannut jo tovin. Kerroin, että on tehtävä isoja muutoksia, jos tilanne ei muutu pian parempaan. Laskin tuloja ja menoja moneen kertaan mitä kannattaisi tehdä. Auttaisko, jos laitan asuntoni, autoni tai omaisuuteni myyntiin?

Pohdin, voisinko vaihtaa asunnon edullisempaan. Totuus on kuitenkin se, ettei neliöitä voi tiputtaa yhtäkään, eikä vanha asunto tule kuuloonkaan. Myöskään vuokralla asuminen ei olisi yhtään edullisempaa, kulut olisivat käytännössä aivan samat. Asunnon myymisellä rahatilanne toki hetkellisesti helpottaisi, kun saisi kuitattua velkoja pois ja käteen jäisi ihan kiva siivu, mutta pidemmässä juoksussa ottaisin vain takapakkia.

Alue, jossa asumme, on aivan ihana, mutta onhan Espoo melko kallis paikka asua. Paikkakunnan vaihto edullisempaan on lasten takia lähes mahdottomuus. En aio viedä lapsilta tuttua ympäristöä, kavereita, koulua tai harrastuksia. Olen itsekin tänne jo hyvin vahvasti identifioitunut, mutta silti voisin asua jossain muualla, jossain syrjemmässä metsän siimeksessä.

Kyselin lapsilta mitä ovat ajatuksesta mieltä, mutta ehdotukseni ei saanut kovinkaan innostunutta vastaanottoa. Tarjoukseen olisi sisältynyt oma trampoliini, poreamme ja kiipeilyteline omalla pihalla. Ei, ei silti tullut kauppoja – lähellä asuvat kaverit meni kaiken edelle. Ymmärrän. Varsinkin vanhemmalla lapsella on todella tiivis kaveriporukka, suurin osa heistä on tuttuja päiväkodista lähtien. Viettävät toistensa kanssa aikaa lähes päivittäin.

Tajusin eräs kerta tuttavani kanssa lenkillä ollessa erään asian, joka minua on vaivannut. Hän kyseli kuulumisia ja aluksi ajattelin, etten lähde avaamaan tilannettani sen enempää. Kerroin kuitenkin jossain kohtaa huoleni taloustilanteestani ja siitä, miten sama kuvio toistuu ihan jatkuvasti: eri yritysten edustajat istuvat kanssani palavereissa, kuuntelevat ideoitani ja suunnitelmiani yhteistyöstä, pyytävät kirjallista koostetta sekä tarkennetun tarjouksen, ja jossain kohtaa saatamme käydä vielä puhelimitse asioita läpi. Lopulta ei olla kuitenkaan yhtään mitään tilaamassa.

Tuttavani kertoi, että hän on juuri tuo henkilö, joka istuu palavereissa, käy neuvotteluja, pyytää tarjouksia ja lopulta vastaa ei kiitos. Olin aivan äimänä, että oikeestiko?! Kerro nyt ihmeessä, miksi niin toimitaan. Eli tiedetään jo valmiiksi, ettei mitään olla tilaamassa, mutta tuhlataan tietoisesti toisen aikaa ja vaivaa.

Kuulemma nämä henkilöt eivät saa tehdä yrityksessä päätöksiä, eivätkä edes halua tehdä niitä. Nämä henkilöt vain kartoittavat yrityksen markkinointia, mitä mahdollisesti voisi tehdä tulevina vuosina ja mitä kyseiset toimenpiteet maksaa.

Olen istunut palavereissa siis väärien ihmisten kanssa. Sen tajusin tuon keskustelun aikana. Olin hämmentynyt ja huojentunut. Ehkä jopa helpottunut. Siis aina kun olen tekemisissä suoraan yrityksen omistajan, toimitusjohtajan tai muun päättävän henkilön kanssa, asiat etenevät. Jos siihen väliin tulee kolmas osapuoli, joka ei saa tehdä tai ei halua päätöksiä, hommat junnaa paikallaan, eikä ne meinaa edetä yhtään mihinkään.

Noh, tästä oppineena aion ottaa heti alussa selvää kuka päätökset tekee, koska mielelläni presentoin itseni ja konseptini oikealle henkilölle, jotta se tulee sillä intohimolla ja ajatuksella ulos, kuin se on tarkoitettu. En syytä tässä muita kuin itseäni. Kyseisillä henkilöillä on varmasti yrityksissä tärkeä rooli ja markkinoinnin alustava kartoittaminen kuuluu tähän. Olisi vain pitänyt tajuta tämä itse aiemmin.

Eräs päivä eteen osui työpaikkailmoitus, jonka tehtävänkuvaus osui lähes täydellisesti itselleni. Kyseessä oli osa-aikainen sijaisuus, jonka voisi suorittaa pääosin etänä. Työnantajan toiveena oli löytää yrittäjähenkinen tekijä pestiin. Hey, that’s me! Päätin hakea työpaikkaa siltä seisomalta ja heti seuraavana päivänä tulikin kutsu työhaastatteluun. Kävin työhaastattelussa ja se meni loistavasti. Olin entistä vakuuttuneempi, että haluan paikan itselleni ja olisin siihen erittäin pätevä.

Ainut huono puoli työpaikassa oli, että se sijaitsi toisessa kaupungissa. En nähnyt sitä ongelmana, vaan ajattelin, että voisin asua hotellissa tai Airbnb asunnossa niinä päivinä, kun minua tarvitaan paikan päällä. Ajomatka ei sinänsä ollut paljoa, mutta yhdelle päivälle ajettuna aivan liikaa.

Minut kutsuttiin toiselle kierrokselle haastatteluun, jossa oli mukana myös eläkkeelle siirtyvä toimitusjohtaja. Kävimme läpi pitkälti samoja asioita, kuin ensimmäisessä haastattelussa. Oli rentoa ja mukavaa, vaikken ollut aivan terävimmilläni lyhyiden yöunien ja orastavan flunssan takia. Minulle jäi haastattelusta erilainen intuitio, kuin ensimmäisellä kierroksella. Nyt tuli tunne, ettei paikka ole sittenkään minulle. Halusin sitä kyllä, olinhan töitä vaille, mutta aistin haastattelussa, ettei minua valita. Ja jos johonkin asiaan voi luottaa, niin intuitioon.

Meni pari päivää, kun sain puhelun. Minua ei valittu. Etäisyys nähtiin esteenä. Ja kuulemma halusivat kuitenkin pidempiaikaista tekijää tiimiin. Kohautin olkapäitä ja kiitin mukavasta kohtaamisesta. En ollut pettynyt, enkä harmissani. Tajusin, että etäisyys olisi ollut myös itselleni liikaa. Ei, en halua asua hotellissa tai muiden nurkissa. Vaikka se olisi ajoittaista, silti. Puhelu päättyi kivasti, kun ilmoille heitettiin ajatus mahdollisesta yhteistyöstä jatkossa. Tiedän, ettei se ollut lupaus, mutta mahdollisuus. Viehätyin kovasti tästä perheyrityksestä, joka tarjoaa laadukkaita kotimaisia huonekalutuotteita, joten miksipä ei. Pidetään mielessä.

En jäänyt harmittelemaan hetkeksikään menetettyä työpaikkaa, koska omalla työrintamalla oli kerinnyt tapahtua muutoksia samaan aikaan. Minulta tilattiin todella mielenkiintoinen brändiuudistus, jota olen tässä nyt useamman viikon tehnyt. Tämä on vieläpä tosi hauska sattuma, nimittäin pari vuotta sitten mietin, että vitsit kun olisi kiva brändätä tämä kyseinen tuote, joka itseltänikin entuudestaan löytyy. Ja aivan yks kaks se tuli työpöydälleni!

Suunnitelmat on jo pitkällä ja syksyllä on sitten lanseeraus. Projekti on edennyt tosi hyvin ja esittelemäni ideat meni ykkösellä maaliin. Kun olin presentoinut uuden brändi-ilmeen asiakkaalle, sain viestin: ”Mä oon niin älyttömän iloinen, että luotettiin suhun. Sä olet todella lahjakas ja hyvä työssäsi!”. Tuommoisen kuuleminen on niin palkitsevaa. Onhan se asiakkaalle aina tietynlainen riski tilata työ suunnittelijalta, kun ei tiedä yhtään millaista ideaa on tulossa. Asiakas on itse myös suunnittelija, joten hänellä on tarkka visuaalinen silmä ja hyviä näkemyksiä. Sain silti täysin vapaat kädet suunnitteluun.

Vaikkei taloudellinen tilanne ole vielä täysin stabiili, pysyn nyt ihan kivasti pinnalla. Taloa tai omaisuutta ei tarvitse myydä, mutta toki hetken ottaa, että saan tilanteen vielä paremmin plussan puolelle. Tulojen pitää yksinkertaisesti olla jatkossa paljon enemmän kuin edeltävinä vuosina, jos haluaa pärjätä.

Olen saanut todella paljon virtaa töiden tekemisestä. Tuntuu, että energiaa on oikein pakkautunut aiemmista kuukausista. Kun pitkän hiljaiselon jälkeen pääsee viimein iskemään käpälänsä kunnolla saveen, ei paljoa lomat mielessä pyöri. Moni starttailee lomia parhaillaan, itse vain janoan lisää työprojekteja. Toki lomapäiviä tulee vietettyä ainakin silloin, kun lapset ovat luonani. Muun ajan paiskin töitä ja erittäin mielelläni sen kyllä teen.